UUSI BIISI, “Pistooli ja raamattu”, ULKONA NYT!

Mediatiedote 3.5.2024
Vapaa julkaistavaksi heti

Mika Rämä julkaisi länkkärihenkisen Pistooli ja Raamattu -singlen
Kappaleella klassinen Bonnie & Clyde -asetelma
sijoittuu nyky-yhteiskunnan keskelle


Suomirockia omalla tyylillään loihtiva Mika Rämä tarjoilee nyt tuoretta tuotantoaan Pistooli ja Raamattu -singlen muodossa. Kappale on klassisesta Bonnie & Clyde -asetelmasta inspiroitunut tarina vahvoilla länkkäri-viboilla, mutta tällä kertaa tapahtumat on sijoitettu nyky-yhteiskuntaan, jossa sankareita jahtaa muun muassa sosiaalitoimisto.

”Pistooli ja Raamattu on tälle vuosikymmenelle sijoittuva tarina Tommista ja Johannasta. Kappaleen alkuperäinen versio oli järkälemäinen, lähes 20 säkeistöä sisältävä tarina Bob Dylanin hengessä. Päädyin kuitenkin tekemään kappaleesta uuden version, ja mielestäni lopputulos on onnistunut tarina. Se on myös samalla ajan hengen mukaisesti vahva singlebiisi. Kappaleella on paljon länkkäri-viboja, ja se kulkee kuin Chevy Van halki aavan Pohjanmaan”, Mika Rämä kuvailee ja jatkaa:

”Kappaleella on todella hienoa soittoa, ja haluan erikseen nostaa esiin Suomen johtavien trumpetistien joukkoon kuuluvan Tero Lindbergin (mm. Sunrise Avenue, Tanssii tähtien kanssa, Popeda) panoksen, joka nostaa kappaleen hienosti seuraavalle tasolle!”

Valkeakoskelta kotoisin oleva Mika Rämä on kiertänyt Suomea jo kahden vuosikymmenen ajan eri yhtyeiden matkassa. Viime vuosina soolouralle siirtyneeltä artistilta on saatu jo albumit Ihan tavallinen tiistai (2020), Festina Lente (2021) sekä viime vuonna julkaistu Mika Rämä laulaa Manserockin kuolemattomia. Hänen kappaleensa ovat keränneet jo lähes miljoona toistokertaa.

Katso alta “Pistooli ja raamattu” lyriikkavideo:

Channel

Soittolista

Promokuvat

Löydät täältä

Tapahtumatiedot

  • la
    28
    elo
    2021

    MR Solo

    Sokos hotel Torni, Paja bar, Tampere

Yhteys/Kysy keikalle!