”Kultareunus”-albumi ulkona nyt
Mika Rämän uusi albumi ”Kultareunus” syntyi tarpeesta sanoa
Laulaja-lauluntekijä Mika Rämän uusi pitkäsoitto ”Kultareunus” ilmestyi tänään perjantaina 17 tammikuuta. Levy on saatavilla CD:nä, sekä diginä suoratoistopalveluissa. Albumi on monipuolinen suomirock-kokonaisuus, jossa sopusoinnussa soivat niin kitarat kuin kannelkin.
Jo vuodesta 2017 suomalaisia tarinoita musiikiksi pukenut tuottelias Valkeakoskelainen laulaja-lauluntekijä Mika Rämä julkaisi neljännen albumin. Levyllä olevia 14 kappaletta olivat synnyttämässä mm. suomalaisen äänite-alan pioneerit Risto Hemmi, Juuso Nordlund sekä Jani Viitanen.
” Kesällä 2023 ilmestyneen ”Manserock”-albumin jälkeen oli selvää, että jatkan oman materiaalin tekemistä kohti seuraavaa albumia. Ja biisejä alkoikin syntyä. Tuli tarve sanoa, ja kirjoittaa erilaisista tuntemuksista sekä havainnoista. Esimerkiksi albumin biisi ”Firman mies” kertoo ajatuksistani suomalaisen työelämän muutoksesta. Tarinoita syntyi, ja niistä sitten levylle päätyi 14”, Rämä kertoo.
” Albumia äänitettiin useissa studioissa eri muusikoiden kanssa, ja mielestäni se on tämän levyn yksi valtti; Biiseistä löytyy erilaisia tyylejä ja fiiliksiä, mutta ytimessä on kuitenkin mun laulu, joka on aina samalla kynällä kirjoitettu. Oli innostavaa tajuta, että albumille voi tulla vaikka kantele tai tinapilli, ja kummatkin sieltä löytyvät. Levy kannattaa kuunnella kokonaisuutena alusta loppuun.” Mika Rämä jatkaa.
Uusi albumi juhlistaa myös laulaja-lauluntekijän nelikymppisiä, jotka ajoittuvat levyn julkaisun aikoihin.
” On se sellainen taitekohta nämä tasavuodet. Vaikka toisaalta se on vain numero muiden joukossa, mutta ei se sitten kuitenkaan ole. Pitää katsoa pikkuisen taaksepäin, mutta ennen kaikkea eteenpäin”.
Channel
Soittolista
Promokuvat
Löydät täältä
2024
-
ke24tammi2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
pe26tammi2024
-
la27tammi2024
-
ke31tammi2024
MR Duo
Albertin kellari/AP-Klubi, Hämeenlinna
-
la10helmi2024
MR Solo
Ravintola Pohojanportti, Nousiainen
-
pe23helmi2024
-
la24helmi2024
-
pe08maalis2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
la16maalis2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
to21maalis2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
pe22maalis2024
-
la23maalis2024
-
to28maalis2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
la30maalis2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
pe05huhti2024
-
la06huhti2024
-
su07huhti2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
pe12huhti2024
Laulumiehet
Ravintola Melankärki, Valkeakoski
-
to18huhti2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
pe19huhti2024
Laulumiehet: Mestareiden jalanjäljillä
18:00Ravintola Melankärki, Valkeakoski
Teemana Juice Leskinen
-
la20huhti2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
pe26huhti2024
-
la27huhti2024
-
la27huhti2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
ma13touko2024
MR Solo
Yksityistilaisuus, Tampere
-
la18touko2024
MR Band
Yksityistilaisuus, Ulvila
-
la01kesä2024
-
to06kesä2024
MR Solo
Yksityistilaisuus, Vantaa
-
la08kesä2024
MR Solo
Avoimet kylät, Orivesi
-
la15kesä2024
MR Solo
Yksityistilaisuus X 2
-
pe21kesä2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
la22kesä2024
MR Solo
Apianlahti camping, Valkeakoski
-
ma24kesä2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
pe28kesä2024
MR Solo
Paja Bar, Tampere
-
la29kesä2024
MR Solo
Paja Bar, Tampere
-
ma01heinä2024
-
ke03heinä2024
MR Solo
Börs Pöheikkö, Turku
-
pe05heinä2024
MR Solo
Hotelli Keurusselkä, Keuruu
-
la06heinä2024
MR Solo
Hotelli Keurusselkä, Keuruu
-
to11heinä2024
MR Solo
Gastropub Löytö, Turku
-
pe12heinä2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
la13heinä2024
MR Duo
Karsturanta Dreamin, Joutseno
-
pe19heinä2024
-
la20heinä2024
MR Solo
Myllytupa, Äetsä
-
su21heinä2024
MR Solo
Bar Lato, Tampere
-
ke24heinä2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
pe26heinä2024
MR Solo
Sahanranta, Kuhmoinen
-
pe26heinä2024
-
la27heinä2024
MR Duo
Otsolan hovi, Humppila
-
la03elo2024
-
pe09elo2024
-
la10elo2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
la10elo2024
MR Solo
Kukonkulma, Laitila
-
su11elo2024
MR Solo
Yksityistilaisuus, Kirkkonummi
-
pe16elo2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
la17elo2024
-
ke21elo2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
pe23elo2024
MR Duo
MS Finlandia, Helsinki
-
la24elo2024
MR Solo
Sahanranta, Kuhmoinen
-
pe30elo2024
MR Solo
Paja bar, Tampere
-
la31elo2024
-
la31elo2024
-
pe06syys2024
MR Solo
Pub Simon afterworks, Tampere
-
la14syys2024
MR Solo
Yksityistilaisuus, Lahti
-
la21syys2024
-
la28syys2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
la28syys2024
MR Duo
Mamas bar, Valkeakoski
-
la05loka2024
-
la12loka2024
MR Duo
Yksityistilaisuus
-
pe18loka2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
la19loka2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
to24loka2024
VLK kaupunginteatteri
Cafe teatro, Valkeakoski W/Mikko Huoviala
-
ke06marras2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
pe08marras2024
-
su10marras2024
MR solo
Yksityistilaisuus
-
to14marras2024
-
pe15marras2024
-
la16marras2024
MR solo
Yksityistilaisuus
-
ti19marras2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
la30marras2024
-
ma02joulu2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
ti03joulu2024
-
to05joulu2024
MR Solo
Paja bar, Tampere
-
to05joulu2024
MR solo
Yksityistilaisuus
-
pe06joulu2024
MR Solo
Paja bar, Tampere
-
la07joulu2024
MR Solo
Paja bar, Tampere
-
ti10joulu2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
to12joulu2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
to12joulu2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
pe13joulu2024
-
su15joulu2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
ti17joulu2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
ke18joulu2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
to19joulu2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
pe20joulu2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
ma23joulu2024
MR Solo
Yksityistilaisuus
-
ti31joulu2024
MR Solo
Proud Mary, Turku